Vuosi vuodelta paikat muuttuvat yhä vieraammiksi, vanhat tutut…erikoinen sekoitus nostalgiaa ja hämmennystä. Viinan haju oranssissa metrossa, lautasenkokoinen raaka korvapuusti esplanaadilla, kädet sokeritöhkässä. Näitä ahmin teininä treenien jälkeen ja nyt en jaksa puolikasta, tätä kaupunkitilaa kulutin. Harmaa ilma piiskaa vasten kasvoja pitkälläsillalla – ei nyt myrskyä kuitenkaan – pyörin eestaas ja ympäriinsä, katselen tuliaisia turistin gazella, katselen ohikulkijoita, makkarataloa matkalla Ateneumiin, kunhan katselen, katselen kelloa kohtaamisten välillä. Tällä kertaa osaan jo ostaa ratikkalipun ja sitten kuitenkin kävelen, kartalla malgré tout. Hietalahden kulmilla ohikiitävä Monsieur potkulaudallaan proposeeraa ilmoille jotakin ranskaksi ja siinähän onkin Apéron paikka. Paikalle osunut taiteilija johdattaa keskustelun Bourgogneen.
En osaa olla täällä ja kuitenkin osaan. Ystävät hyvät ja Helsinki, kiitos kun olette.
petitaccentnordique 