Metropolis

Metropolissa suhteellisen paljon aikaa kuluu tunneleissa. Metrotunnelissa, laitureilla tunnelin suuaukoilla, siirtymätunneleissa sukkuloimassa.

Tunneli kanavoi energian hienosti eteenpäin. Siirtymät tapahtuvat aikailematta. Katse hieman lasittuneena, aistit turruttaen. Sillä kokemushan on aistikas, käymälä. Eikä metrossa kovin kohteliaitakaan olla. Maan alla on omat pelisääntönsä – ja metropolissa oppii nopeasti tavoille. Kun porukka ympärillä käyttää kyynärpäätaktiikkaa ruuhkametroon tunkeutuessa, suosittelen käyttämään kyynärpäitä itsekin, vähintään suojakilpenä. Toinen ässä on se kun tilaa vaunussa olisi, mutta ensimmäinen sisäänastuja seisahtuu aloilleen heti oven eteen. Eihän siellä takana ketään muita ollutkaan tulossa. Pardon, pardon!

Ei-ruuhka-aikaan metroon kuuluu myös live soundtrack. Anteeksi, mutta se on päivittäiselle siirtyjälle kamala. Joku puhkikulunut, harmonikalla, niin kovaa kuin palkeista lähtee. Sen jälkeen kierros kahvikupin kanssa. Vastauksena jälleen lasittunut katse, pardon. Voisi ehkä myös lukea tai mukalukea kirjaa seisaaltaan notkuen tunnelin kaarteiden mukana, kuten melkein jokatoinen ympärillä.

Ovet auki (se ärsyttävä käsipelillä nykäistävä koukkukahva!) ja ylös ulos valojen kaupunkiin. Tämä oli nyt tämmöinen tiiviimpi, kuin aamuysin metro.

Quand t’habites un Métropole tu passes forcément beaucoup de temps dans des tunnels. Dans le tunnel de métro, dans le tunnel qui t’amène d’un métro à un autre, à l’entrée du tunnel en attendant ton métro.

Le tunnel canalise ton énergie vers l’avant. La transition est censée être la plus rapide possible, la mois sensorielle possible, au moins pour le côté olfactif qu’on n’apprécie guère. On n’est pas non plus très polis dans le Metropolis! Enfin, les règles de politesse souterraines sont celles d’un combattant, surtout quand il s’agit d’entrer dans la rame archipleine à l’heure de pointe. Mieux vaut alors utiliser ses coudes si tous les autres autour le font, déjà pour se protéger. On adore aussi ce type qui, rentré en premier dans la rame, s’arrête direct devant la porte comme s’il y avait personne derrière lui. Pardon, pardon!

En heures « touristiques », il y a aussi le soundtrack live, le plus souvent aux notes de l’accordéon et une chanson qu’on connaît beaucoup trop bien, le volume beaucoup trop fort. Je suis désolée mais tous les jours c’est un peu horrible. Pardon.

On fixe son regard quelque part, sans vraiment regarder. Ou on lit un livre sans vraiment le lire, en se balançant selon les virages du tunnel. Parfois on perd l’équilibre. Mais ou bout du tunnel, la Ville Lumière.