Tykkään olla myös tarkkailijana, yleisössä. Jo ennen kuin asuin Pariisissa, olin kotonani (Opéra) Garnierin loosseissa. Kävin Normandiasta käsin, käyn edelleen nykyisestä provinssistani melkein 500 km etelään, olin käynyt Suomestakin. Juuri nyt en käy, mutta sitten taas. Tänään loossit odottavat elämää, ensi-illan kuhinaa, arki-illan glamouria, se päivä (ilta) koittaa taas.
Pariisissa asuessani vietin loosseissa aikaa toden teolla. Parin viikon välein läpi ne vuodet. Katsoin baletin kaudet käytännössä kokonaan. Koska loossien perällä hinta-laatusuhde on enemmän kuin kohdillaan! 12€ (Catégorie 5, visibilité réduite) ja istuviltaan näet mitä näet, siivun näyttämöä joka tapauksessa, riippuen kaarteen kulmasta ja edessäistujista. Mutta peränpitäjät saavat seistä! (Tarkennus: Loossissa on yhteensä 3 x 2 siirreltävää tuolia rinnakkain.) Kun siis olet niillä perimmäisillä huokeimmilla paikoilla ja haluat nähdä hyvin, nouset seisomaan elämäänähneeseen satiiniseinään nojaillen, ja nyt todella näet, kaiken. Kaukaa, mutta kuitenkin. Zoomeja varten on teatterikiikarit. Joskus harvoin käy sellainen mäihä, että edelläolevia paikkoja ei ole ostettu ja upgreidaat juuri ennen kuin valot himmenevät. (Ranskalainen tekee niin teatterissa aina, myös permannolla.)
Väliajalla otat toki yhden coupe (de champagne), joka maksaa päälle toiset 12€. Nautit sen peilisalissa flaneeraten. Se on hintansa väärti. Ja peilisali voittaa Versaillesin mennen tullen. Bongailet tuttuja ja tuntemattomia. Sitten kellot jo soivat (väliaika on katsojan näkökulmasta aina niin hätiköidyn lyhyt!), ja palaat takaisin loossiisi, kurkkaat alas permannolle, tai ylös Chagallin pastellisiin fantasioihin, kenties vielä viimeiset siemaukset loossin « budoaarin puolella », se eteistila verhon takana, jossa on sohva ja peili.
Ihanassa pienessä shamppanjahöpössä nautit seuraavan näytöksen, taas seisoen valtaosan, tottahan balettomaani jaksaa! Näin, näin on ihana viettää vaikka arki-iltaa työpäivän jälkeen, joskus spontaanisti, toisinaan jo hyvissäajoin liput hankkineena, koska « tätä en halua missata ». Pukukoodi oopperalla on yllättäen rento, ‘kaupunkikuteet’ (ks. edeltävä kirjoitus) laajalla skaalalla, ja moni ranskalainen istuu permannolla ulkotakki päällä. Ei siis ehkä ehdi/jaksa pyörähtää vestiairen kautta. Loossissa on kylläkin se(kin) hyvä puoli, että takkinaulakotkin on integroitu siihen hämyisään eteisosastoon.
Tämä on minun happy place. Ja juuri näin kaupungista tulee koti, kun siellä alkaa olla näitä omia onnen paikkoja, habityydejä. Garnierin loosseissa on syntynyt hienoja keskusteluja muun muassa varttuneempien connaisseurien kanssa, jopa ystävyyksiä ennestään tuiki tuntemattomien kanssa.
Kyllä, tämä oli rakkaudentunnustus Palais Garnierille. Niin, tämä oopperatalo on ranskaksi palatsi. Sitten on se toinenkin oopperatalo, jota ei palatsiksi kutsuta ja jossa on erilainen henki ja tunnelma. Elämys on vähemmän ’tilallinen’, vähemmän intiimi, istumapaikan (täällä ei seistä!) sijainnista riippuen jopa korkeanpaikankammoinen, mutta hienoja taide-elämyksiä sielläkin on koettu. Nyt näinä päivinä kun katsomo on kotona, Bastille lähettääkin huomenna iltapäivällä Bajadeerin suorana (linkki alla). Maksaa sen piippuhyllynpaikan hinnan (11,90€), mutta nykyään livestriimikin jo tuntuu aika luksukselta, esitys tapahtuu kuitenkin hetkessä, kun taas tallenne on tallenne. Katsokaa, esiintyjälle yleisö on tärkeä!
J’adore la scène mais aussi, j’adore être dans le public. Observer la vie scénique, sentir l’ambiance du soir, l’odeur du théâtre, la communication artistes-public…en particulier depuis les loges de Garnier. Mes chères loges de l’Opéra Garnier que je fréquentais déjà depuis ma Normandie, aujourd’hui depuis ma province de presque 500km au sud, les premières fois en touriste depuis la Finlande. En ce moment les loges nous attendent, vides de vie, vides d’excitation du spectacle. Vivement la prochaine fois.
Quand j’habitais à Paris, je fréquentais mes loges avec assiduité. Toutes les deux-trois semaines, tout au long de l’année. Je voyais pratiquement toute la saison Danse, parfois plusieurs distributions. Dans les fonds de loges on peut se permettre. Pour 12€ tu auras le spectacle, mais aussi toute une ambiance. Quel plaisir à chaque fois de terminer une journée, même banale, ainsi, dans les loges de Garnier. Alors pour ce prix, il s’agit de places dites de « visibilité réduite ». Assis, c’est bien le cas. En revanche, dans ce troisième et dernier rang, on a le droit de rester debout, c’est ce que font les vrais amateurs. Debout on voit bien, on voit pratiquement toute l’action. Pour les zoom, les jumelles. Certaines (rares) fois, il arrive même que les sièges de devant ne sont pas vendus, et voilà tu t’upgrades discrètement au moment où la salle s’assombrit.
A l’entracte, une coupe s’impose. 12€, elle aussi, mais ça vaut le coup! Un petit tour pour voir qui d’autre ce soir flâne dans la salle des miroirs, plus belle que celle de Versailles. Garnier est un palais, littéralement et figurativement. Puis déjà la sonnerie de fin d’entracte (l’entracte semble toujours si court du point de vue du spectateur!) – temps de rejoindre la loge. Si ceux des premiers rangs ne sont pas encore rentrés, c’est le moment de jeter un coup d’oeil rapide au parterre et au plafond fantaisiste de Chagall. Eventuellement finir la coupe « côté boudoir » de la loge le temps que les co-spectateurs arrivent.
L’acte suivant. Toujours principalement debout. Une vraie balletomane tient debout pour le simple plaisir d’être là, de voir telle ou telle scène dansée par tel ou telle artiste. Même après une longue journée de travail. Quoi de mieux pour terminer la journée en beauté!
Vous aurez compris, c’est mon « happy place ». D’avoir des lieux où on se sent à la maison est essentiel pour vivre la ville pleinement, pour construire « sa ville ». En plus de beaux spectacles, tellement de belles conversations avec d’autres connaisseurs (ou pas), même des amitiés nouées dans ces loges…
Oui ceci est donc une lettre d’amour au Palais Garnier et ses loges. Je vais bien sûr à Bastille aussi. Là-bas, l’expérience est moins ‘spatiale’, ou plus spatiale justement mais moins intime, dépendant de la place même un peu vertigineuse. (On ne se met surtout pas debout pour admirer le spectacle!) De très beaux souvenirs artistiques de cette salle aussi, et c’est ça qui est évidemment le plus important. D’ailleurs, je ne peux que recommander vivement à assister à la transmission en direct de La Bayadère demain après-midi (lien ci-dessous, prix 11,90€). Surtout ces temps-ci, toute forme d’existence d’un spectacle live/direct est plus que bienvenue. Car une grande partie de la magie du spectacle se passe à l’instant. Et le public, que les artistes ont si hâte à retrouver, est essentiel au spectacle.
petitaccentnordique 