Minäkin kasvoin baletissa, tuossa myyttisessä kultissa, jossa palvotaan kauneutta. Kauneus on katsojan silmässä, sanovat, ja silmä on tarkka kuin perkele. Reisiluuni on yllättävän pitkä suhteessa sääreen, selkäni sitten jo tosi pitkä, ja kokonaisuus siinä ja siinä liian pitkä. Lättäjalastani on kuoritunut keskinkertainen nilkka. Tekniset kysymykset ja väistämätön vertailu lajitovereihin: en ole paras en toiseksi paras enkä varsinainen teknikko. Kuulemma kuitenkin linjakas, musikaalinen, nopea nappaamaan, läsnä näyttämöllä. Voi lennosta heittää samaksi illaksi corpsin mille tahansa paikalle, sanovat. Ja heti huomenna kuitenkin korvattavissa. Lähde vaikka ulkomaille.
D’accord, en ollut valmis, vielä, silloin.
Seuraavalla vuosikymmenellä Ranskassa, sääriäni mittailtiin taas, muissa merkeissä. Hei sinähän olet entinen tanssija, hienot linjat muuten! – niin ole hyvä ja suorita, älä kysele, älä kommentoi, rivityöntekijältä ei kysellä mielipiteitä! – tee vaan niinkuin siellä…baletissa.
Kutsuvat sitä hierarkiaksi. Ranskan hovin lahja maailmalle, baletti.
Enää en osta mitä tahansa baletin nimissä. Mutta seuraan edelleen ja mielenkiinnolla mitä tämän etiketin alla tänään tehdään. Kiinnostaa ihmiset ja propositiot, ei myytit, positiot, hierarkian kaaret tai tähtikulttuuri – ei, ballerina ei ole ylimaallinen olento.
Eikä aina tarvitse olla varpaillaan.
petitaccentnordique 