Tanssin talo oli eräänlainen kulma ja katsomo tiukassa kulmassa. Esitys vähemmän deep, mutta senhän tiesin jo etukäteen. Sama duo jatkui ja jatkui ja monistui ja soolo ja Marie-Agneksen (Gillot) rooliin ilmestyivät georgeous nilkat kuninkaallisen baletin puolelta. Nykybalettia on moneen, tai ehkä siitä voisi olla moneen? Katsantokulma. Jyrkkä se oli.
Ystävä inspiroitui astuessaan ensi kertaa Pannuhallin kellariin. Seurasi erikoisia otoksia. Ulkona pistimme toisen ystävän kanssa tanssiksi, talolla kun oltiin, tai siinä kulmilla. Oli se flow ja pitihän siitäkin kuvat saada.
Myöhemmin nautimme eräässä apteekissa kolme lasia rosé-viiniä joka kustansi kolme kymppiä. KOLMEKYMPPIÄ! Selostin tarjoilijalle ettei naapurini Beaujolais ole erityisen kuuluisa näistä rosén värisistä. Selostin kaikkea muutakin kovaan ääneen. Päällepuhumisen taitoni on Ranskassa entisestään harjaantunut, pardon siitä. (Niin ja Beaujolais on mainettaan parempi)
Oli tosiaan se flow ja pitihän sinnekin vielä ehtiä kun olin Monoprixin aletangosta paljettipaidankin vartavasten raahannut autuaan tietämättömänä pääministerin ja noin tuhannen muun dress codesta. Tanssin ja tunsin itseni ihanan vanhaksi, sellaiseksi joka oli tullut katsomaan Nick Cavea ja siemeniä, sitäkin upeaa kitaristi-viulisti-performanssitaiteilijaa joka oli jotain sellaista mitä kohti Sebastien Tellier ehkä hapuili ennen kuin pehmeni Chanelin mannekiiniksi. Ja Nick huusi huutamistaan ’cry!’ Helsingin pimenevään ja ihmeen lämpimään yöhön.
Ja mitä vielä. Tässä oli enemmänkin kuin tarpeeksi yhteen viikonloppuun. Tiivis.
petitaccentnordique 