Stockmannilla

Noniin sanoista teoiksi, tuli käytyä myös Stockmannilla. Stockmann on ollut paikallaan aina, kaikkina tunteminani vuosikymmeninä. Argos-hallin avajaisissa voitin lasten tietovisassa mikkirepun. Yhdeksänkymmentäluvun alussa treeneistä palatessa taas tapanamme oli bestiksen kanssa venyttää iltaa pyörähtämällä pieni kierros rullaportaissa ja kruunata visiitti esitykseen jossa toinen kuuluttaa toisen ”eksyneeksi” ja odottelee sitten ala-aulan infopisteessä hyvin huolestuneena, hysteeristä naurua pidätellen.… Lire la suite Stockmannilla

Tokmannilla

Kävimme tänään Isännän kanssa Tokmannilla ihan kaksin! Se oli jo eräänlainen tapaus arjen yläpuolella, mutta siis en muistanutkaan kuinka paljon ja vaikka mitä voi Tokmannilta löytyä…huikeaa. Ranskaanviemiset keräili kärryyn suvereenisti saman katon alta. XZ-havushampoo on kova, tai siis sen jälijltä tukka niin pehmeä! Arabian retrokeramiikkaa. Erisan-rasvat. Perinteiset Marimekon servetit. Ja minäkun muistin että Tokmanni oli… Lire la suite Tokmannilla

Kierroksilla

Ranskassa ääri on äärimmäisempää. Tiukka oikea, tiukka vasen. Syvältä kaikista ilmansuunnista löytyy…missiota, visiota, persoonaa, kyseenalaisia kytköksiä ja menneitä säätöjä. Retoriikkaa! Huudetaan ääneen asioita, joita ei Suomessa kukaan kehtaisi edes kuiskutella. Näillä mennään ihan jatkoonkin. Taas. Ensimmäisen kierroksen jälkipyykki. Ja nyt se vasta alkaa. Väittelyt. Lisää kierroksia. Ratkaiseva kierros, meille kaikille.