Être vu = exister? Et puis un soir, Facebook nous trompe. Comme ça. Le temps d’un soir, en tout cas, ce n’est pas si mal, finalement.
L’écriture est un acte solitaire. Sans écho aucun, l’égo se trouve bien seul. Alors oui un petit commentaire ici ou là, ça chauffe le cœur. Allez un cœur, un like, un émoji au choix…vous me lisez? Au final, ce qui importe, c’est que le cœur y est.
un format spartiate en noir et blanc n’est probablement pas la recette idéale pour gagner en visibilité.
Tant pis, j’adore le noir et blanc. Le Rouge et le Noir pas lu, encore. Je voudrais bien voir le ballet, en passant. Paris me manque.
Être lu plutôt qu’être vu, c’est bien plus excitant comme idée. Plus intime. Entrer en conversation, plus excitant encore. Le partage, en toute simplicité.
Tulla nähdyksi, olemassaolon perusteet. Pic or didn’t happen. Ja näin ykskaks Facebook pettää meidät kaikki. Lähtee pöydästä kesken treffien. Ei huonompi ilta, lopulta.
Kirjoittaminen on yksinäinen akti. Yllättävä kommentti kulman takaa, sydän, like, emootiontapainen, kyllähän sellainen ilahduttaa. Pääasia kuitenkin että (oma) sydän on liikkeellepaneva voima.
Karun mustavalkoinen tekstinpätkä ei ehkä ole varsinainen huomiomagneetti.
Mutta pidän siitä – joten pidän siitä kiinni. Punaista ja mustaa en ole lukenut (ainakaan vielä). Se baletti kiinnostaisi. Ja Pariisiinkin on jo taas ikävä.
Tulla luetuksi, ennemmin kuin nähdyksi. Avaus tai avautuminen vuoropuhelulle. Kutkuttava mahdollisuus kaikessa yksinkertaisuudessaan, hälyn keskellä.
petitaccentnordique 