À un moment, je rêvais de Versailles.
Ah mais c’est la ville la plus vieille France qui existe, dans le bon et le mauvais, me dit une amie, elle aussi fan de la musique baroque. Oui j’avais une drôle d’idée de m’installer à Versailles, de me mettre aux danses baroques, justement, aux sources. À propos, il y a la plus belle salle d’opéra du monde. L’Opéra royal de Versailles, j’ai assisté à y organiser un événement, au boulot. Elle m’a fait rêver, cette salle patinée, intimiste…complètement d’une autre époque. Peut-être suis-je royaliste, secrètement?!
Il n’y a rien de trop dans cette salle d’Opéra, elle est parfaite, juste parfaite. Les environs, bien sûr, ont une petite tendance mégalomane.
Le château, je l’ai visité une seule fois, avec une foule anonyme. Pas intimiste comme expérience. Mais ce sont surtout les jardins surdimensionnés qui m’ont attirée, principalement pour des buts festifs. C’est fort bien comme décor! (On apprécie également la gratuité ainsi que l’absence de queue.) Mon anniversaire de 33 ans, je l’ai ainsi fêté dans les jardins du château, dans les rythmes des Grandes Eaux Musicales, le hasard fait bien les choses! Un petit tarif d’entrée pour ce sorte d’événement mais je dis oui(!) à une fête d’anniv avec des fontaines qui jettent du Rameau et du Lully!!!
J’avais aussi fantasmé fêter ma quarantaine à Versailles, en costumes bien évidemment, des fontaines de champagne, des macarons, un petit truc sympa à la Marie-Antoinette de Coppola, voyez. Le moment ne fut pas propice à ce type de festivités. C’est pour mes 50 ans que j’ose donc me projeter. Ça va faire mais complètement décadent une fête d’anniversaire de quinqua en costumes d’époque?!
Oli vaihe, jolloin unelmoin Versaillesista.
Versailles, siis sehän on niin vanhoillinen kaupunki, vieille France hyvässä ja pahassa, ystävä totesi, barokkimusiikinystäviä hänkin. Se ajatus tuli melko ykskaks, myönnän, ja oli jotenkin tosi complete paketti…että niitä barokkitansseja alkaisin sitten tietenkin kans, alkulähteillä. Maailman kaunein oopperasalikin on siellä. Versailles’n kuninkaallinen ooppera, kerran järjestettiin yhtä tapahtumaa sinne töissä. Aikamatka, käsinkosketeltava…ihana intiimi teatteri. Ihan toisesta maailmasta. Ehkä olenkin tiedostamattani rojalisti?!
Versailles’n kuninkaallisessa oopperasalissa ei ole mitään överiä, se on täydellinen. Siinä ympärillä on se vähän megalomaanisempi ote.
Linnassa olen käynyt kerran, osana anonyymiä ihmismassaa. Vähemmän intiimi kokemus. Mutta niissä suhteettomissa puutarhoissa on tullut rampattua. Tarjolla on golfautojakin, tavallaan ymmärrän, mut tyylimoka mikä tyylimoka, ja mittakaavaanhan pääsee paljon paremmin kiinni väsyttäessään vähän itseään. Tämä miljöö on (kuin) tehty juhlimistarkoituksiin. (Puutarhojen plussina myös ilmaisuus ja jonottomuus.) 33-vuotispäivään sattui les Grandes Eaux Musicales. Oli pääsymaksu mutta oli myös Rameauta ja Lullyä joka sinkosi taivaille suihkulähteistä, oi kyllä kiitos!
Olin ehkä niitä nelikymppisiä tänne vähän mielessäni kaavaillut, jotain semmosta pienimuotosta shamppanjasuihkulähdebakkanaalia Coppolan Marie-Antoinette -hengessä. Aika ei ollut sopiva. Katse rohkeasti kohti viiskymppisiä, kuinka dekadenttia se ois, epookin puvuissa?!
petitaccentnordique 