Välillä – tai aika useinkin – tekee mieli meren ääreen. Erityisesti metropolista, jonka ainoa vesi on joki, jonka pääasiallinen tehtävä on jakaa kaupunki Rive Gaucheen ja Rive Droiteen. Eteläisempää metropoliani, jos sitä nyt sellaiseksi sanan varsinaisessa merkityksessä voi kutsua (kaikkien Ranskan isompien kaupunkien asutuskeskittymiä kutsutaan hallinnollisesti metropoleiksi), halkoo kaksikin jokea. C’est déjà mieux, varsinkin kun Rhône leveydessään, ja tuulen käydessä sopivasti, löyhäyttää toisinaan ilmoille jopa merellisiä tuoksuja. Älä kysy miksi, tiedän kyllä että joet virtaavat kohti merta eikä toisinpäin, ja Välimerelle on vielä vähän matkaa.
Lempimereni – ja rantani – löytyy kuitenkin yllättäen pohjoisesta. Varmaan siksikin, että yhdistän siihen alkuaikojen eksotiikkaa, ekoja kuukausia kun olin mestoilla jotenkin ihan turistina vielä, ja oli intiaanikesä.
Lempiranta löytyi junayhtiön reittikartaston fasilitoimana. Dieppe, sinnehän pääsee Rouenista helposti ja edullisesti paikallisjunalla, voilà. Ja Dieppe oli passelisti juuri täydellinen. Ensimmäinen syksy antoi Keski-Euroopan syksyistä ehkä hieman vääristyneen kuvan, sittemmin en ole Englannin kanaalissa lokakuun lopussa uinut. Mutta Dieppeen olen palannut, säännöllisesti ja eri sesongeilla.
Diepessä tutustuin ensi kertaa ilmiöön la marée, eli nousuvesi ja laskuvesi. Se on vaikuttava, meri on. Eikä ole komeampaa rantaa kuin jylhän falaisen reunustama ranta. Isoa kiveä, ei tule edes hiekkaa kenkiin. Vuoroveden lisäksi voi ihmetellä laivoja jotka tulevat ja menevät Englannin väliä. Sekin on jotenkin eksoottista (oli jo ennen Brexittiäkin), enhän ole koskaan käynyt kyseisessä saarivaltakunnassa. Kerran olin kyllä jo Eurostarin porteilla, juuri turvatarkastuksen läpäisseenä, kun ilmoittivat että nyt ei junaputkeen pääsekään kun Calais’ssa pientä manifestia pystyssä ja polttelevat parhaillaan autonrenkaita kanaalitunnelin suuaukolla. Se siitä Lontoosta, ehtii kai sen nähdä myöhemminkin. Sitäpaitsi laivalla Diepestä hotsittelisikin ahtaanpaikankammoista enemmän, mieluummin hihan päällä kuin sisällä.
Niin, La Manche, eli Englannin kanaalin ranskalainen nimi kääntyy myös ‘hiha’. Jotenkin se muoto siinä kai, vähän niinkuin Merenkurkku?
Kerran palasimme Dieppeen pääkaupungista, ihan vain tuulettumaan kesäkuiseen kylmään merituuleen, tuijottelemaan horisonttiin, heittelemään kiviä kanaaliin. Syksyllä esitimme taltioinnin tästä Cité internationale des arts’lla, osana erästä juttua. Dieppe ansaitsee oodinsa.
Dieppe on varmaan ihan tavanomainen Alabasterirannikon (Côte d’Albâtre) pikku kalastajakylä/kaupunki. En ole kaikkia kolunnut, koska Dieppe osoittautui niin hyväksi. Étretat on se kuuluisin, mutta Dieppe hakkaa heittämällä nämä turistirysät. Uudenvuodenpäivänä en tosin ehkä suosittele, meri pistää parastaan eikä mikään ole auki. Ja no mutta siltikin, ei meren pauhua parempaa.
Des fois il faut fuir la métropole dont la seule eau est un fleuve coupant la ville en Rive Gauche et Rive Droite. Dans ma métropole actuelle, deux fleuves, et c’est déjà mieux! Il y a des jours où, quand le vent est bon, on peut presque sentir la mer dans le Rhône. (Gros mystère, je sais qu’un fleuve ça coule en provenance du lac et en destination de la mer…mais il y a effectivement des jours où l’on sent la mer, je vous jure.)
Mais, ma plage préférée? Ben, Dieppe!
C’est la carte du réseau TER Normandie qui a facilité le choix initial de cette destination. En provenance de Rouen, ma plage fut donc Dieppe. Et Dieppe s’est avéré juste parfait. Il y a une part de nostalgie aussi, je crois, nostalgie de ces premiers mois expatriés un peu ‘touristiques’, une sorte de lune de miel. Et cet été indien alors! Cela m’a donné une image un poil trop à poil des automnes centre-Européennes, car depuis, pas vraiment de baignades dans la Manche fin octobre. En octobre 2011, en tout cas, j’ai trouvé ça vachement cool (non, j’ai trouvé ça chaud!), en même temps que les amis en Finlande enfilaient déjà leurs manteaux d’hiver. Et suis retournée à Dieppe plusieurs fois depuis, en toutes saisons et températures.
Dieppe m’a fait découvrir la marée. C’est fort impressionnant, la marée. Je pourrais m’asseoir toute la journée sur la plage regarder la chorégraphie de la mer avec ses hauts et ses bas. Et il n’y a pas de plage plus belle qu’une plage bordée de falaises. En plus, au lieu du sable dans les chaussures (je déteste ça), des cailloux sculptés par la mer, qui te font un sacré massage. Zen-ith.
On peut aussi admirer les bateaux circulant vers et depuis l’Angleterre. Terre inconnue pour moi, et de ce fait un peu exotique et lointaine (même à l’époque pré-Brexit). J’ai quand même été « aux portes » une fois, ce n’était pas le jour. A la place et au lieu, c’était le jour (et l’heure exacte) de la fermeture du tunnel sous la Manche, à cause des happenings grévistes où des pneus ons brûlé. Londres m’attendra. La prochaine fois une petite préférence pour les ferry au départ de Dieppe, moins claustrophobe comme une idée.
Drôle de nom, d’ailleurs, la Manche. Enfin la forme est peut-être ainsi.
Un début d’été, fui la Capitale, retournés aux sources si rafraichissantes de la Manche, juste pour regarder l’horizon, y jeter quelques galets. Ce qui fut aussi le tournage spontané d’un mini-film, plus tard présenté à la Cité internationale des arts du Pont Marie. Car il faut bien une petite ode à Dieppe.
Dieppe est probablement juste une petite ville ordinaire de la Côte d’Albâtre, j’en ai pas visité beaucoup d’autres à vrai dire. Si, Étretat bien sûr, mais je préfère mon Dieppe moins touristique. Dieppe me va très bien, même à ce jour de l’An, où il pleuvait des chats et des chiens et absolument rien n’était ouvert à part une boulangerie. Rien ne vaut la mer et l’effet qu’elle procure.
petitaccentnordique 