Août 2011. Nous arrivions du (Grand) Nord, pour nous installer dans le nord de la France. A peine atterris à Paris, direction Gare St-Lazare, puis la capitale normande, ville jamais visitée auparavant pour ma part, ma future ville. Rouen.
Puis choc. Il y a personne. Mais bien sûr qu’il y a personne, on est mois d’août! Quand même. L’immeuble, situé au coeur de la ville, est moche, des années 60, je crois. Sur le chemin de la seule crêperie ouverte ce soir-là, on croise quelques punk et alcooliques et personne d’autre. Ça promet!
Quand bien même, l’ambiance était légère. La légèreté d’un saut dans l’inconnu. La légèreté d’un billet aller, sans retour. Et la crêperie était pas mal du tout. Déco marine légèrement kitch, une bonne galette suivie d’une crêpe bien sucrée nappage caramel beurre salé maison. Voilà, on vit en France maintenant.
Le prochain appart fût beau, les premières amitiés nouées (ma Marie, trop contente que tu te sois approchée de moi dans les vestiaires du cours de danse!), ce qui se fait d’ailleurs bien plus facilement dans une petite ville de province. Oui, je considère Rouen petit, et plutôt mignon finalement, en tout cas quand j’y pense après, après s’être bougée dans la direction du sud et de plus grandes villes.
Un centre-ville historique digne d’un jeu de rôle médiéval grandeur nature, un appart avec plusieurs cheminées et leurs miroirs dorés, un concierge (trop) curieux, un atelier de théâtre exigeant, juste top pour quelqu’un qui vient d’arriver et veut se jeter dans le bain (et sur la scène) en français, le café de Marie-Laure, découverte et pratique du tai chi, de super concerts au 106, les longues matinées de dimanche au marché place Saint-Marc et dans les brasseries autour, la Manche À 40 minutes de TER lent mais sympa. Voilà mon Rouen où je retourne toujours avec autant de plaisir.
Elokuu 2011. Tulimme pohjolasta, saavuimme pohjoiseen. Lennosta junaan Pariisin Saint-Lazarelta, suuntana Normandian pääkaupunki. Kaupunki, jossa en ollut ikinä käynyt, tuleva kotikaupunkini. Rouen.
Ensimmäinen ilta uudessa. Kaupungilla ei niin ketään. On toki elokuu, mutta silti. Aivan kaupungin keskustassa sijaitseva asuintalo pihapiireineen henkii 60-luvun betonieleganssia. Matkalla ainoaan aukiolevaan crepperieen törmäämme ainoastaan muutamaan puistossa hengaavaan punkkariin ja pultsariin. Tämähän on täpäkkä alku!
Kaikesta huolimatta tunnelma on kevyt. Kevyt kuin hyppy tuntemattomaan, kuin pelkkä menolippu. Ja crepperiehän ei ollut huono ollenkaan. Merihenkinen, hieman kitch sisustus, oikein maukas suolainen lätty eli galetti, perään makea creppi talon kinuskikastikkeella. Noniin, sitä asutaan Ranskassa nyt.
Seuraava asuntokin oli kaunis, ensimmäiset ystävyydet syntyivät jopa yllättävän pian (koska Marie nyt vaan on niin mahtava että pyytää heti ensimmäisen tanssitunnin jälkeen pukkarissa kahville), mikä tapahtuu toki helpommin provinssin pikkukaupungissa. Niin, Rouen tuntui ja tuntuu pieneltä, ja itseasiassa tosi söpöltä, ainakin näin jälkeenpäin ajateltuna, liikuttuani etelämmäs ja isompiin kaupunkeihin.
Historiallinen keskusta kuin keskiaikaliveroolipelistä (en harrasta, kunhan kuvittelen), asunto jossa kaksikin takkaa kultaisine peileineen, liian utelias talkkari, haastava teatteriworkshop, siis juuri sopiva sellaiselle joka on juuri tullut maahan ja haluaa harjoittaa ranskankieltä taideporukassa (ja että mikä ettei näyttämölle heti myös ranskaksi, huh), Marie-Lauren kahvila, uusi taiji-harrastus, monta mahtavaa konserttia le 106 ‘ssä, pitkät sunnuntaiaamupäivät Saint-Marc -aukion torilla ja sen laitamien brasserieissa, lempirantani Englannin kanaalilla 40 minuutin hitaan mutta sympaattisen lähijunamatkan päässä. Minun Rouenini, johon edelleen silloin tällöin palaan, aina yhtä mielelläni.
petitaccentnordique 